Pienen pojan matka taittui Kappelinkankaalla maantien yli, hautausmaan portin ohi kohti vanhaa puurakennusta. Rakennuksesta löytyi Kaustisen kunnankirjasto. Kirjaston varsinainen pääsali tuntui aika suurelta, vaikka aikuisen silmiin taisi olla varsin vaatimaton.
Lasten ja nuorten kirjat löytyivät sivuhuoneesta muutamasta hyllystä. Silmiin sattui – yllätys yllätys – pitkä rivi Tarzan-kirjoja. Paksut Tarzanit kuluivat käsissä, kunhan ensin oli ymmärtänyt, että luvut kannatti lukea järjestyksessä.
Tietysti Enid Blytonin Sos- ja Salaisuus-sarjatkin löytyivät. Viisikoita tuntui olevan loputon rivi.
Iso nippu kirjoja sylissä sitten tiskille. Kirjastonhoitaja vaihtoi lappuja kirjojen takana oleviin taskuihin.
Oli turha kuvitella, että laina-ajat olisivat paukkuneet. Ei tosiaan, kirjat tuli luettua nopsasti. Koulukirjat vieressä varmasti kadehtivat toisten kirjojen suosiota ja lukijan osoittamaa intoa. Lainaaja teki sitä kuuluisaa priorisointia.
Vajaan puolitoista vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa kannatti olla väleissä. Meillä oli nimittäin yhteinen kirjastokortti, numero 774.
Kirjaston kirjavalikoimaa tuli kahlattua reippaaseen tahtiin. Ymmärtämättä vielä silloin, millaisen mahdollisuuden kirjasto oikein tarjosikaan.
Noista vuosista suomalainen kirjasto on kehittynyt valtavasti. Kirjavalikoimissa riittää ihmeteltävää. Rinnalle on tullut kaukolainauksia, uusia tuotteita ja lehtien lukusaleja.
Kirjasto on todella uskomattoman hieno keksintö.
Jos kirjastoa ei olisi, keksittäisiinkö sitä vuonna 2015? Isot rakennukset täynnä kirjoja, lehtiä ja levyjä. Jos keksittäisiin, olisivatko palvelut ilmaisia? Vähän rohkenen epäillä. Ehdottelijaa katsottaisiin varmasti hiukkasen vinoon.
Lasten ja nuorten kirjat löytyivät sivuhuoneesta muutamasta hyllystä. Silmiin sattui – yllätys yllätys – pitkä rivi Tarzan-kirjoja. Paksut Tarzanit kuluivat käsissä, kunhan ensin oli ymmärtänyt, että luvut kannatti lukea järjestyksessä.
Tietysti Enid Blytonin Sos- ja Salaisuus-sarjatkin löytyivät. Viisikoita tuntui olevan loputon rivi.
Iso nippu kirjoja sylissä sitten tiskille. Kirjastonhoitaja vaihtoi lappuja kirjojen takana oleviin taskuihin.
Oli turha kuvitella, että laina-ajat olisivat paukkuneet. Ei tosiaan, kirjat tuli luettua nopsasti. Koulukirjat vieressä varmasti kadehtivat toisten kirjojen suosiota ja lukijan osoittamaa intoa. Lainaaja teki sitä kuuluisaa priorisointia.
Vajaan puolitoista vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa kannatti olla väleissä. Meillä oli nimittäin yhteinen kirjastokortti, numero 774.
Kirjaston kirjavalikoimaa tuli kahlattua reippaaseen tahtiin. Ymmärtämättä vielä silloin, millaisen mahdollisuuden kirjasto oikein tarjosikaan.
Noista vuosista suomalainen kirjasto on kehittynyt valtavasti. Kirjavalikoimissa riittää ihmeteltävää. Rinnalle on tullut kaukolainauksia, uusia tuotteita ja lehtien lukusaleja.
Kirjasto on todella uskomattoman hieno keksintö.
Jos kirjastoa ei olisi, keksittäisiinkö sitä vuonna 2015? Isot rakennukset täynnä kirjoja, lehtiä ja levyjä. Jos keksittäisiin, olisivatko palvelut ilmaisia? Vähän rohkenen epäillä. Ehdottelijaa katsottaisiin varmasti hiukkasen vinoon.
Kirjastolla on vahvat perinteet. Kirjasto tarjoaa monipuolisia palveluja kaikille kiinnostuneille.
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki niille aikoinaan eläneille suomalaisille, jotka vaikuttivat kirjastojen syntyyn. Ehkä heitäkin katsottiin vinoon, mutta eivät onneksi välittäneet.
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki niille aikoinaan eläneille suomalaisille, jotka vaikuttivat kirjastojen syntyyn. Ehkä heitäkin katsottiin vinoon, mutta eivät onneksi välittäneet.
Ilkka Salonen
